Olipa kerran, Meksikonlahdella, sinivalas lauma. Sinivalas laumassa oli sinivalas isä, sinivalas äiti ja niiden poikaset. Sinivalas veljeksistä toinen oli jo sukukypsäksi kasvanut ja toinen sinä talvena syntynyt pienokainen.

Niillä oli eri isät. Sukukypsäksi kasvaneen isä oli toisella merellä, mutta se ei haitannut, koska sinivalailla on maailman kuuluvin ääni. Niiden matalat murahtelevat äänet kantautuisivat toiselle merelle asti. Sinivalaat voivat siis kuulla toisensa tuhansienkin kilometrien päähän. Sinivalas on maaailman suurin eläin. Se on suurempi kuin mikään dinosaurus. Se on niin suuri, että jos ajattelee jotain toodella todella jättimäistä ja isoa, niin se ei ole puoliksikaan niin iso kuin sinivalas. Sen sydän painaa yhtä paljon kuin formula-auto. Voitko kuvitella! Ja sen kieli saman verran kuin kuorma-auto. Pieni sinivalaan poikanenkin painaa saman verran kuin tuhat ihmisen vauvaa. Se on niin suuri. Sinivalas äiti on vielä suurempi kuin sinivalas isä. Siksi, että se jaksaa pitää huolta poikasestaan. Valas äiti on kuitenkin soljuva ja solakka, viuh vaan ja se ui syvissä valtamerissä. Sinivalaat muuttivat joka kesä, että ruokaa riittäisi koko laumalle. Ne eivät tykänneet kylmästä ja siksi asuivatkin vain kesäkaudet ruokaisilla seuduillaan. Äiti ja sen nuorimmainen poikanen lähtivät matkaan ensimmäisenä. Poikanen oli niin innoissaan ensimmäisestä maailman matkastaan, että se jännitti tulevaa lähtöä niin paljon, ettei se saanut edes unta. “Jippii! Huomenna meidän hurja meriseikkailu alkaa äiti!” Se huusi innoissaan, vaikka silmäluomet painoivat jo väsyneinä päivän leikeistä. Äiti valas heilautti seitsemän metristä pyrstöään ja lämmin trooppinen vesi huljautti pienen valaan poikasen makoisiin ja lämpöisiin uniin.

Meriseikkailu Alkakoon

Puhdistaja kalaset kutittelivat sinivalas poikasen hetuloita. Kuten ihmistenkin, piti sinivalaiden pitää huolta puhtaudestaan. Sen hoitivat pikkuiset sinisen kalat niiden puolesta. Ne hammasharjan tavoin kävivät läpi huolellisesti jokaisen pikku kolosen sinivalaan hetuloista ja söivät pois pienet ruuan jätteet ja muut liat. Kun aamu toimet oli hoidettu, oli aika lähteä. “HURRAA!” huusi sinivalas poikanen ja puikkelehti äitinsä ympärillä riemusta iloiten. Sinivalas äiti katsoi pientä maailman matkaajansa huokaisten ja haukaten ilmaa meren pinnalta, jotta saisi puhtia matkan alkuun. Monta päivää kestävän keinuvan matkan aikana, poikanen pysyi äitinsä rinnalla, ihmetellen suuren meren syvyyttä ja kokoa. Ensi päivinään sinivalas äiti ja sen poikanen kulkivat hiljakseen. Välillä haukaten ilmaa pinnalta, he yhdessä sukelsivat syvyyksiin ahmaisten suuret suunsa täyteen lempiherkkuaan, katkaravun näköisiä krillejä. Joskus pikku sinivalas poikanen uskalsi tehdä sen yksinkin. Mutta yhtenä päivänä sinivalas poikaseen törmäsi miekkavalas. Miekkavalas törmäsi poikaseen niin vauhdilla, että poikanen ei ollutkaan enää varma missä päin äiti olisi. Taivas näytti meren pohjalta ja pohja taivaalta. Sitten se ujelsi niin lujaa, kuin pystyi, jotta äiti tulisi auttamaan. “Uiuiuiui!” Se huusi. Sen kuulivat etäämmällä ollut sinivalas isäkin, joka toisen poikasen kanssa oli juuri aloittamassa meriseikkailuansa muutamaa päivää äitiä ja poikasta myöhemmin. “Uiui!”, kuuli poikanen isänsä vastauksen ja se rauhoitti hänen mieltänsä. Samalla sinivalas poikanen näkikin äitinsä suuren varjon, joka pyyhkäisi niin lujaa poikasen ohi, että tuntui kuin pikajuna olisi ohittanut sen. Sitten se yhtäkkiä huomasikin, että miekkavalaita olikin kaksi! Äiti sinivalas nosti poikasen selkänsä päälle ja miekkavalaat, jotka kiusasivat ympärillä, kyllästyivät leikkeihinsä ja katosivat mereen. Se oli hurja kohtaaminen se. Mutta matkaa jatkettaessa, pieni sinivalaan poikanen ymmärsi, että sen perhe olisi aina lähellä, vaikka heitä ei aina näkisikään.

Meriseikkailu Alkakoon