Mielenkiintoiset pandat

Pandasta, tuosta isosta, hellyttävän näköisestä karhueläimestä, on tullut paitsi Maailman luonnonsäätiön WWF:n, myös kotimaansa Kiinan tunnus ja symboli. Varmaan melkein jokainen ihminen on jossain vaiheessa elämäänsä nähnyt kuvan pandasta, ja monet myös oikean pandan esimerkiksi eläintarhassa. Mitä oikeastaan tiedämme tästä uhanalaisesta eläimestä, ja onko se niin rauhallinen mitä sen olemus antaa ymmärtää? Mennäänpä kurkistamaan pandojen mielenkiintoiseen maailmaan hetkeksi!

Pandan elinympäristö ja käyttäytyminen

Panda, joka tunnetaan myös nimillä isopanda, pandakarhu ja bambukarhu, on Kiinassa elävä nisäkäslaji. Se oli aiemmin luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi, mutta nyt uhanalaisuusluokka on nimeltään “Vaarantunut”. Sen asuinalue on kuitenkin pienentynyt todella paljon, sillä luonnonvaraisina pandoja elää nykyään vain Kiinassa, kuudessa syrjäisessä vuoristomaakunnassa Kiinan keskiosassa, jossa suurin osa niistä elää Sichuanin alueella. Pandoja elää siellä jopa 3000 metrin korkeudella sijaitsevissa lehti- ja havumetsissä, jotka ovat usein sumuisia ja sateisia ympäri vuoden. Näissä metsissä kasvaa paljon bambuja, joista pandojen ruokavalio käytännössä koostuu. Joskus ne syövät myös muita heinäkasveja ja jopa pieniä jyrsijöitä, ja eläintarhoissa lisäksi sokeriruokoa, riisivelliä ja runsaasti kuitua sisältäviä hedelmiä ja vihanneksia. Kun ne elävät villeinä, käyttävät ne suurimman osan päivästä ruokailuun, ruoan etsimiseen, ja lepäämiseen. Pandat eivät kuitenkaan nuku talviunta, vaikka ne karhueläimiksi luokitellaankin, mutta talvisin ne laskeutuvat vuoristosta alemmaksi, ja voivat hakeutua suojaaviin luoliin tai onttoihin puihin. Pandalla on tiheä turkki, ja ne pysyvätkin lämpiminä näissä viileissä olosuhteissa. Panda on myös melko isokokoinen eläin, jopa 1,8 metriä pitkä ja 100 kiloa painava. Muista karhuista se eroaa siten, että sen kuono on lyhyt, jalkapohjat karvaiset, ja se on kanta-astuja vain puoliksi. Pandalla on myös erikoinen käsi; siinä on viisi sormea ja peukalo! Itse asiassa peukalo on erikoistunut ranneluu, mutta yhtä kaikki mielenkiintoinen yksityiskohta. Suuret poskihampaat ja vahvat leukalihakset auttavat pandaa bambun syömisessä, ja takaavat pandalle myös petoeläinten keskuudessa yhden voimakkaimmista puruvoimista. Kyllä, luit aivan oikein: söpö ja hellyttävä panda on oikeastaan petoeläin. Pandojen hoitajat kiinalaisissa tutkimuskeskuksissa kertovatkin, etteivät käännä koskaan pandoille selkäänsä; jos panda päättää hyökätä esimerkiksi pentuaan suojellessaan, jälki voi raateluvoiman takia olla todella pahaa.

Pandan elämä

Luonnossa pandat elävät 20-vuotiaiksi, ja vankeudessakin vain 25-vuotiaiksi; ennätyksen lienee tehnyt Hongkongin Ocean Park -puistossa elänyt vapaana syntynyt Jia Jia -panda, joka kuoli vasta 38-vuotiaana vuonna 2016. Pandan elämä onkin täynnä riskejä joka käänteessä; naaraiden kiima-aika on lyhyt, lisääntyminen vaikeaa, ja pentuja kuolee myös vankeudessa paljon. Vapautetut pandat eivät monesti pärjää luonnossa, ja ne joko palautetaan takaisin ihmisten hoteisiin, tai ne kuolevat.

Vuosikausia pandat olivat Kiinan valtiolle eräänlainen osa kansainvälistä diplomatiaa: niitä lainattiin yhdysvaltalaisiin ja japanilaisiin eläintarhoihin osana kulttuurivaihtoa. Vuoden 1984 jälkeen niitä ei enää käytetty diplomatian välikappaleina, vaan Kiina alkoi tarjota pandoja muille valtioille lainaksi kymmenen vuoden ajaksi. Lainan ehtona on miljoonan dollarin vuosimaksu ja se, että laina-aikana syntyneet pennut ovat Kiinan kansantasavallan omaisuutta. WWF kritisoi tätä vaatimalla eläintarhoille velvoitetta, jonka mukaan puolet Kiinalle maksettavasta summasta käytettäisiin pandojen ja niiden elinympäristön suojelemiseen.

Suomeen tuotiin vuonna 2018 kaksi isopandaa, Lumi ja Pyry, jotka ovat Ähtärin eläinpuiston suoranaisia vetonauloja. Niiden elämää voi seurata jopa livenä netissä, ja ne ovat paitsi sulattaneet suuren yleisön sydämen, myös tavanneet monia julkisuuden henkilöitä. Suloisille pandoille on laulettukin Semmareiden toimesta, ja tämä laulu nousi Lumin ja Pyryn synnyinmaassa Kiinassa suureksi hitiksi. Toivotaan, että pandojen elinehtoja ja elinympäristöä pystytään kohentamaan entisestään, niin että saamme nauttia tämän upean eläimen olemassaolosta kauniilla maapallollamme edelleenkin!