Kesän Viimeinen Hyttynen

Oli loppu kesä ja syksyn ensimmäinen lehti tipahti maahan. Hiljaa hiljaa leijaillen pienen pieni lehti napsahti puusta irti.

NAPS. Ja sitten se kierteli ja kaarteli tuulen mukana alaspäin ja alaspäin. Sitten se laskeutui kuin pehmeistä pehmein kuuraketti alas kirkkaan vihreälle ruoholle lakastumaan. Syksy oli saapumassa. Kesän viimeinen hyttynen oli katsellut lammen rannasta lehden matkaa maahan. Oli keskipäivä. Kesän viimeinen hyttynen oli äiti ja sillä äidillä oli kolmekymmentä lasta! Siunatkoon sitä meteliä, kun kaikki lapset kiljuivat yhdessä hippaa leikkiessään! Oli siinä äiti hyttysellä kestämistä. Oli ruoka-aika ja äiti hyttynen lähti ruuan haku reissulleen. Äiti hyttynen päristeli siipiään lämmitellen ja YKSI KAKSI KOLME hupsis ja niin oli kesän viimeinen hyttynen ilmassa sen kolmen kymmenen lapsensa odottaessa nälkäisenä kotilammella. NNNNNNNNNNN. Se lensi lammen ylitse ja näki jo kaukaa yhden ikkunan olevan auki. NNNNNNNNNNN. Äiti hyttynen lensi sisään ikkunasta ja etsi makoisimman näköistä hiukopalaa siellä olevien ihmisten ympärillä. NNNNNNNNNN se kierteli ja kaarteli. Lopulta se istahti herkulliselle jalkapöydälle ja imaisi oikein kunnolla ruokaa lapsilleen! Juuri ja juuri ajoissa, ennen kuin sen maha oli jo niiiiiiin paksu, ettei se olisi jaksanut enää lentää. Vatsa piukeana se painavan lastinsa kanssa lähti liihottamaan kohti ikkunaa. Mutta äiti hyttynen kuuli jotain, mikä vei sen huomion. Ihmiset puhuivat jotakin kaukaisista lämpimistä maista. “Kyllä, lähden huomenna aikaisin aamusta. Siellä on kaunista, lämmintä ja AINA KESÄ.” Sanoi toinen ihmisistä. Äiti hyttynen tiesi olevansa kesän viimeinen hyttynen. “Missä ihmeen maailman kolkassa on aina kesä?” Se pohti ääneen.

Ruoka-aika kotona

Kesän viimeinen hyttynen sai lapsensa masut täyteen herkkuruokaa ja oli iltapäivä levon aika. Sillä välin pienen pientä kärsäänsä putsaten lammen vedellä äiti hyttynen jäi katselemaan lammelle jo toisen ruskan kellastuttaman lehden tippuessa lampeen. Se lehti näytti ihan siltä kun se olisi ollut hyttysten kokoinen laiva! Siihen se tipahti kuin taika-iskusta. Hetken mielijohteesta äiti hyttynen inisevällä äänellään huusi kaikki lapset luokseen. “Lapset! Nyt mennään!” Kun koko konkkaronkka oli kasassa kysyivät lapset äidiltään, mihin oli matka. “Me menemme sinne, missä on ikuinen kesä ja ihmisillä on ikkunat auki koko ajan. Silloin me saamme ruokaa koko perheelle ainiaasti!” Sanoi kesän viimeinen hyttynen äidillisellä äänellään pienokaisilleen. Niin koko perhe hyppäsi huojuvaan laivaansa, pienelle kellastuneelle lehdelle joka lampeen oli pudonnut. Se oli jo toinen lehti joka oli puusta tippunut. Hiljalleen lipuen lehti matkasi lammen toiselle puolelle ihan juuri siihen, missä oli talo. Ja talossa oli ikkuna auki. Sisältä kuului jo ihmisen pieni tuhina. Olihan hän lähdössä sinne, missä on ikuinen kesä jo aikaisin aamulla. Äiti hyttynen auringon viimeisien säteiden aikaan yksi kerrallaan lennätti lapsensa ikkunasta sisään ja ikkunan aukosta sängyn päädyssä olevaan matkalaukkuun. Ja viimeinen äiti hyttysen pienokaisista oli laukussa kun aurinko meni nukkumaan. Iso oli urakka. Kolmekymmentä lasta nyt makasi pehmeän matkalaukun pikku taskussa löytyvässä rasiassa. Kaikki vieri vieressä, osa jo tuhisutti unia ja osa räpsytteli väsyneenä silmiä. Äiti hyttynen oli myös väsynyt ja otti pitkillä raajoillaan jokaisen pienen hyttysen poikasensa syliinsä. Kesän viimeinen hyttynen lausui iltarunon ja antoi lämpimän hyvän yön suukon jokaiselle hyttysen poikaselleen kummallekin poskelle. MOISKIS MOISKIS. Kolmet kymmenet silmä parit sulkeutuivat. Kolmekymmentä tuhisevaa nukkuvaa hyttysen poikasta lepäsi matkalaukussa. Äiti hyttynen sulki silmänsä ja tiesi mielessään: Huomenna matkustetaan sinne, missä on ikuinen kesä. 

Ruoka-aika kotona